tiistai 19. marraskuuta 2013

Sushia. Paljon sushia.

Viime viikonloppuna yritin työkaverin innoittamana tehdä ihan ite sushia. Tavoitteena oli tehdä ihan perus lohimakeja eli ei ollut rima kovin korkealla. Sopivaa ohjetta makirulliin etsin ympäri internettiä ja lopputulos oli, että ne kaikki ohjeet muistutti toisiaan paljon. Sushiriisin ohjeet olivat kaikkialla hyvin samanlaisia ja täytteet pääasiassa lohta ja kurkkua. Joten lähdin vain rohkeasti tekemään rullia Tokyokan ohjeella. Riisiä tuli ohjeella kuitenkin PALJON, joten kolmen makirullan jälkeen tein kokeilumielessä vielä nigirejä. Ihan ne oli nättejä :)


Tarpeellista tavaraa. Bambumatto puuttuu kuvasta.

Sushiriisi:
4dl sushiriisiä
5-6dl vettä
7rkl riisietikkaa
0,5rkl suolaa
4rkl sokeria

Huuhtele riisi kylmällä vedellä ja siirrä kattilaan. Lisää kattilaan vesi ja keitä 10-15min. Sammuta levy ja anna vielä hetken hautua kannen alla. Valmista mausteliemi tällä välin. Mittaa riisietikka, suola ja sokeri kattilaan. Kiehauta ja anna jäähtyä.
Kun riisi on valmista, kaada riisi laakeaan astiaan ja kaada päälle mausteliemi (kaikkea ei tarvinne käyttää). Sekoita varovasti kääntämällä liemi tasaisesti riisin joukkoon. Riisiä ei saa sekoittaa ihan hirveästi, muuten riisistä tulee liian irtonaista. Jäähdytä riisi nopeasti esimerkiksi viuhkan avulla.

Täytteenä makirullissa oli tällä kertaa kylmäsavulohta ja avokadoa. Raaka kala ei ole omaa sydäntä lähinnä oleva raaka-aine, joten turvallinen valinta oli kylmäsavulohi. Raaka tonnikalakin olisi mennyt, mutta raaka lohi... Hyi. Avokadon leikkasin ohuiksi siivuiksi ja pyöritin huolellisesti limen mehussa sekä kalan leikkasin pituussuunnassa kahteen osaan.

Sitten kasaamaan. Laita bambumatolle merilevälevy ja levitä päälle ohuelti riisiä siten, että toiseen laitaan jää pari senttiä tyhjää tilaa. Asettele täytteitä riisin päälle noin puoliväliin (ks. Tokyokanin ohje!). Rullaa maki nätisti rullalle bambumaton avulla samalla tavalla kuin kääretorttu. Rulla pysyy nätimmin kiinni, jos "liimaat" reunan veden avulla. Leikkaa rulla parin sentin levyisiksi palasiksi.

Tässä rullia leikkausta vaille valmiina.

 
Kun on vauhtiin päästy, niin antaa mennä vaan...
Riisiä tuli tällä ohjeella todella paljon eikä kaikkea vain olisi jaksanut makeina syödä, joten päätin kokeilla nigirien tekoa. Ohje oli helppo. Muovaa käsissä riisistä palloja ja jätä ne hetkeksi odottamaan. Leikkaa kala pallon päälle sopiviksi paloiksi. Ota kalapala käteen, sipaise wasabia kalan päälle ja liimaa kala riisipallukan päälle. Muovaa muotoa nätimmäksi tarvittaessa.



Lopuksi vielä kaikki nätisti esille :) Tarjoile soijakastikkeen, wasabin ja inkiväärilastujen kanssa.


1 kommentti: