maanantai 24. helmikuuta 2014

Pieniä marjapannareita

Sunnuntai-illan iloksi paistelin kahdenlaisia lettuja, pinaattilettuja ja marjapannareita. Amerikkalaistyylisiä pannareita olen joskus paistellut yläasteella saamallani ohjeella, mutta vaihtelu virkistää. Siksipä etsin uuden ohjeen ja sellaisen löysin Yhteishyvän sivuilta. Ohje oli varsin helppo ja maku mitä loistavin, erityisesti vaahterasiirapin kanssa. Nam! Pakastemarjoina meillä oli tällä kertaa suomalaiset puutarhavadelmat, punaviinimarjoja ja ikuisen vanhoja mustikoita.

2 munaa
2rkl fariinisokeria
1dl maitoa
200g kevyt ranskankermaa (Ehrmannia taisi olla itselläni)
3,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
suolaa
2rkl juoksevaa margariinia
2dl pakastemarjoja


Vatkaa munien rakenne kevyesti rikki ja sekoita mukaan fariinisokeri. Lisää maito ja ranskankerma, sekoita tasaiseksi. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita joukkoon. Viimeiseksi kääntele taikinan joukkoon juokseva margariini ja pakastemarjat. Älä sekoita liian voimakkaasti tai lopputuloksena on kaiken kukertavia pannareita.
Paista pannarit juoksevalla margariinilla keskilämpöisellä pannulla. Liian kuuma pannu polttaa pannarin pinnan ja sisus jää raa'aksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti